FinnSonic Oy on teollisen puhtauden ja särötarkastuksen asiantuntija. Yritys tarjoaa asiakkailleen älykkäitä, turvallisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja vaativiin osienpesu- ja särötarkastustarpeisiin. FinnSonic on palvellut asiakkaitaan yli 40 vuotta, ja sinä aikana asiakaskuntaan on liittynyt lukuisia kansainvälisesti tunnettuja, menestyviä, alansa huippuyrityksiä. Kestävät tuotteet ja järjestelmät ovat käytössä yli 30 maassa.

”Teemme jatkuvasti töitä pystyäksemme tarjoamaan asiakkaillemme yhä kustannustehokkaampia, käyttäjäystävällisempiä ja turvallisempia laitteita tämän päivän ja huomisen tarpeisiin.”

Vesa Nurminen, hallituksen puheenjohtaja

 

Mitä arvostat kumppanuudessa

  • Kumppanuus tarkoittaa läheistä tiimityötä, jossa pyritään löytämään yhteinen, syvällisempi tapa toimia. Yhteisesti sovitut asiat hoidetaan tinkimättömästi, mutta hyvä kumppani antaa omalla osaamisellaan vielä enemmän.
  • Luottamus on kaiken toiminnan perusta. Avoin ja yhteistyökykyinen toiminta kumppanien kesken luo läheisen suhteen, jossa hengitetään samaa ilmaa, tiivistää Mari Rainikka, FinnSonic Oy:n toimitusketjun päällikkö.

Mistä yhteistyö Elekmerkin kanssa lähti liikkeelle?

  • Vuonna 2008 Finnsonic Oy:n osavalmistus ulkoistettiin liiketoimintakaupalla. Halusimme löytää kumppanin, joka kykenisi ottamaan suuremman vastuun valmistuksesta aina kokoonpanoon ja testaukseen saakka.
  • Elekmerk tuli mukaan neuvotteluihin ja lähdimme liikkeelle pienin askelin. Melko nopeasti päästiin aloittamaan MI-sarjan pesukoneiden kokoonpano.

Millainen rooli Elekmerkillä on FinnSonicin tuotteissa?

  • FinnSonic on sitoutunut noudattamaan hyvän liiketavan toimintaperiaatteita ja harjoittamaan liiketoimintaa kestävällä ja vastuullisella tavalla. Edellytämme vastaavaa myös yhteistyökumppaneiltamme.
  • Suunnittelijamme ja Elekmerkin tuotanto käyvät jatkuvaa vuoropuhelua. Näin pyritään löytämään optimaalinen tapa valmistaa pesureiden ohutlevyosat ja tehdä kokoonpanotyöt. Tavoitteena on, että tuotteet testataan ja dokumentoidaan, jonka jälkeen Elekmerkin tiimi viimeistelee brändimme mukaisen ulkoasun sekä toimittaa tilatut yksiköt suoraan loppuasiakkaalle.
  • Koko toimitusketjun suunnittelusta tuotantoon, testaukseen ja logistiikkaan tulee varmistaa, että asiakas saa korkealaatuisen sekä turvallisesti toimivan FinnSonic-tuotteen.

Miten yhteistyö Elekmerkin kanssa on toiminut?

  • Covid19 -pandemian puhkeaminen loi valtavia haasteita useille teollisuuden toimialoille. Materiaalien logistiikkaketjut menivät uusiksi, kun notkahduksen jälkeen tehtaat ympäri maailman alkoivat puskea eteenpäin. Pula komponenteista ja osaavista ammattilaisista tuli kuvaan, kertoo Mari Rainikka.
  • Elekmerkillä on osaamista sekä valmistukseen että tuotekehitykseen. Heidän tiiminsä haluaa aidosti ratkaista vaikeatkin haasteet.

Kuinka tiivistäisit Elekmerkin palvelun?

  • Elekmerk on luotettava ja yhteistyökykyinen kumppani. Arvostamme vuoropuhelua, jolloin asiat käydään yhdessä läpi ja haetaan paras ratkaisu. Vaikka vaikeuksia kohdattaisiin, mennään aina yhdessä eteenpäin.

”Voin suositella Elekmerkiä!”, kiteyttää Mari Rainikka FinnSonicilta.


Mari Rainikka