Lopputuotteen laatu ja suunnitteluprosessin sujuvuus ovat kaikki kaikessa tuotesuunnittelijayhteistyössä. Elekmerkillä on totuttu työskentelemään vaihtelevissa kokoonpanoissa ja eri tavoin käsin raapustetuista paperilappusista valmiisiin tuotekuviin. Tärkeintä on aloittaa yhteistyö mahdollisimman varhain, jotta nerokkaista tuotantomenetelmistä ja ideoista saadaan paras hyöty irti.
Miksi tuotesuunnittelijan kannattaa kiinnostua yhteistyöstä, jossa valmis tuote suunnitellaan yhdessä ja valmistetaan alusta loppuun samassa paikassa pakkaamista myöten? Elekmerkin sopimusvalmistuksesta saatavia hyötyjä on useita, joista vähäisimpiä eivät liene tuotteen korkeampi laatu ja kustannustehokkuus. Niihin vaikuttavat esimerkiksi Elekmerkin kokemusvuodet, laaja oma tuotanto sekä tänä vuonna käyttöön otetut modernit tuotantomenetelmät robotisoidusta toksauksesta käsilaserhitsaukseen.
– Uusista tuotantomenetelmistämme esimerkiksi toksaus on laatumittareilla mitattuna ensiluokkainen menetelmä. Sen avulla saavutetaan loistava korroosionkestävyys, sillä ainetta ei tarvitse rikkoa, aloittaa yksikönpäällikkö Jukka Kotamäki Elekmerkiltä.
Yhteydenotto kannattaa heti kun hahmotelma on selvillä
Yhteistyön on oltava myös sujuvaa ja mutkatonta, jotta tuloksia saadaan tarvittaessa tiukallakin aikataululla. Erilaisia työtapoja on yhtä monta kuin on asiakastakin: osalla asiakkaista ei ole omia suunnittelijoita, vaan tarvittavasta tuotteesta on tehty alustava piirros muistilapulle. Tuotesuunnitteluyhteistyön onnistumisen kannalta tärkeintä on kuitenkin olla ajoissa liikkeellä ja ottaa jo suunnitteluvaiheessa yhteyttä Elekmerkiin isoimman hyödyn saamiseksi. Tämä osoittautuu usein jopa taloudellisesti kannattavimmaksi ratkaisuksi, täsmentää avainasiakasvastaava Ville Vuorela Elekmerkin myynnistä:
– Meihin on hyvä ottaa yhteyttä jo silloin, kun tiedetään, minkä näköinen tuotteesta suunnilleen halutaan. Tällöin ehdimme vielä hyvin ideoimaan nerokkaampia tapoja valmistaa tuote ja tekemään tarvittavat muutokset suunnittelupöydällä. Tuotteesta tulee myös kustannustehokkaampi, kun se voidaan valmistaa vielä nopeammin ja tehokkaammin uusilla menetelmillä.
Elekmerkillä on asiakkaita vaihtelevasti eri toimialoilta
Elekmerkillä on totuttu tekemään töitä hyvin vaihtelevissa kokoonpanoissa yrityksen koosta ja toimialasta riippuen. Kotamäki kertoo osan asiakkaista yllättyneen Elekmerkin monipuolisesta kokemuksesta eri toimialoilta:
– Emme ole toimialariippuvaisia: valmistamme designtuotteita, mutta myös esimerkiksi tuotteita terveysteknologiaan ja nostimien osia teollisuuteen. Lähes kaikki toimialat ovat mahdollisia meille, kunhan tuote sisältää vain merkittävän osan metallia, Vuorela heittää.
Monipuolisella tekijäporukalla saadaan usein suunnitteluvaiheessa hedelmällisin lopputulos molempien kannalta:
– Kun sopimusvalmistuksesta aletaan keskustella, osallistuu meiltä yleensä tapaamisiin vastuumyyjä ja mahdollisesti useampikin suunnittelija. Asiakkaalta osallistuu yleensä useita tuotesuunnittelijoita, ja etenkin pienemmistä yrityksistä usein on myös myynti paikalla. Isommatkin yritykset hyötyisivät, jos paikalla olisi vaikkapa valmistuksesta tai tavarantoimittajilta väkeä. Olemme kuitenkin avoimia kaikenlaisille kokoonpanoille, päättää Kotamäki.
Etsitkö tekijää, joka pystyy valmistamaan moderneilla valmistusmenetelmillä metalliosia erittäin tarkalla työnjäljellä? Yhteystiedoistamme löydät nerokkaan tiimimme – otathan yhteyttä matalalla kynnyksellä!