Vieser Oy perustettiin vuonna 1973 Kauhajoella yrittäjä Erkki Jyllilän johdolla. Tänään Vieser on Pohjoismaiden johtava rakennusten kaivojärjestelmien valmistaja. Yritys kuuluu kansainväliseen Paree Group – yritysryhmään, jonka nettomyynti oli noin 65 miljonaa euroa. Paree Group työllisti viime vuonna yli 450 työntekijää.

Vieser toteuttaa märkätilan eri tarpeisiin soveltuvaa pitkäjänteistä ja asiakaslähtöistä tuotesuunnittelua. Nykyisin korkealuokkainen Vieser-tuotemuotoilu näkyy yhä enemmän kodinomistajia inspiroivana estetiikkana mutta pohjalta löytyy aina hyvin toimiva tuote, joka auttaa arjessa ja ylittää niin ammattilaisasiakkaidemme kuin kodinomistajienkin odotukset.

Kaikki Vieser-tuotteet tehdään Suomessa: muovituotteet Kauhajoen tehtaalla ja metalliset designlattiakaivon kannet Elekmerkillä Keuruulla.

Mistä yhteistyö lähti liikkeelle?

  • Arviolta yhdeksän kymmenestä muovisesta lattiakaivosta Suomessa on Vieserin valmistamia. Vuonna 2017 lähdimme laajentamaan tuoteportfoliota, ajatuksenamme oli tuoda perinteiseen lattiakaivoon pohjautuva seinän viereen asennettava linjalattiakaivo markkinoille, kertoo tekninen myyntipäällikkö Iiska Kaukola-Risku Vieser Oy:stä.
  • Kansien materiaaliksi valitsimme ruostumattoman teräksen ja näiden valmistajaksi ryhdyimme kartoittamaan uutta kumppania.
  • Konsernimme sisaryhtiöt, Innokas Medical ja Serres, olivat tehneet yhteistyötä keuruulaisen Elekmerkin kanssa. Kokemukset tuotteiden laadusta ja palvelusta olivat hyviä, joten otimme heihin yhteyttä.

Millaisiin haasteisiin Elekmerk on osannut vastata Vieserin design-tuotteissa?

  • Tuotteiden suunnittelussa lähdimme liikkeelle visiosta, että voimme tehdä hyvän toimivuuden lisäksi korkealuokkaisen design-tuotteen, joka luo hengen kylpyhuoneeseen.
  • Elekmerkin suunnittelija Olavi Rannala on osallistunut tuotteiden suunnitteluun aivan alusta alkaen. Teimme perinpohjaisen analyysin vaatimuksista, suunnittelun edetessä useita protoja ja valmis Vieser Line -mallisto lanseerattiin syksyllä 2017 Habitare-messuilla.
  • Teollisen valmistettavuuden kannalta oikeat ratkaisut tehdään suunnittelussa ja Olavi on tuonut tuotekehitysprojekteihin vahvan osaamisensa. Hänen avullaan esimerkiksi saimme toteutettua tuennan meidän täysin uniikkeihin lattiakaivoratkaisuihimme Vieser Dot ja Square -tuotteisiin.

Miten Elekmerk on onnistunut?

  • Kun lähdetään uuden tuotteen kanssa liikkeelle, Elekmerk on ollut alusta alkaen mukana. He osaavat ehdottaa sekä testata menetelmiä, joiden avulla tuotteet ovat järkeviä valmistettavuuden ja kustannuksien puolesta.
  • Joskus on ollut tiukkaakin, esim. kaikki materiaalit eivät ole saapuneet ajoissa Elekmerkille. Pulmatilanteissakin kommunikointi on ripeää, asiat saatu ratkaistua eivätkä toimitukset ole myöhästyneet.
  • Elekmerk myös pakkaa valmistamansa tuotteet ja toimittaa meille Kauhajoelle. Uuden tuotteen pakkausprosessi käydään yhdessä kohta kohdalta läpi ja se ohjeistetaan, jolloin myös pakkaus on täydellinen. Asiakas saa aina huolellisesti valmistetun Vieser-tuotteen tyylikkäässä pakkauksessa.

Voitko suositella Elekmerkkiä yhteistyökumppaniksi?

  • Tuotteiden suunnittelu, valmistaminen ja toimitukset ovat sujuneet hyvin mutkattomasti. Sovituissa aikatauluissa ja korkealla laatutasolla on pysytty.
  • Kokemustemme mukaan heillä on todella hyvä osaaminen materiaaleista ja ohutlevytuotannon mahdollisuuksista. Todellakin voin suositella Elekmerkiä!, tiivistää Iiska Kaukola-Risku Vieseriltä.

https://www.vieser.fi/fi/tarinamme

Iiska Kaukola-Risku